Valon Gissojen 3. turnauspäivä Äänekoskella 10.11.2018

13.11.2018

Valon Gissat matkasivat lauantaina Äänekoskelle syksyn kolmanteen turnauspäivään. Vauhtia tulevaan pelipäivään oli haettu keskiviikkoisesta harkkapelistä MuurY:ä vastaan, jossa saatiin reippaan neljän erän verran loistavaa pelinomaista harjoitusta ja päästiin hiomaan myös ylivoima- ja alivoimakuvioita, jotka tulivatkin viikonloppuna tarpeeseen. Turnauksen ennakkotunnelmissa joukkue oli valmistautunut kohtaamaan kaksi hyvin fyysistä ja kovatempoista pelitapaa hyödyntävää vastustajaa, eivätkä ennakkospekulaatiot pettäneet tälläkään kertaa.

Ensimmäisessä ottelussa Valoa vastaan asettui vanha tuttu Leppäveden Leppä, jonka kanssa ei ole vielä yhtään tylsää peliä pelattu. Pelin ensimmäinen erä olikin vauhdikasta päästä päähän -peliä, eikä avausmaaliakaan tarvinnut pitkään odotella. Kolmoskenttä teki tehokasta jälkeä jo ennen kuin pelikello oli ylittänyt kahta ensimmäistä peliminuuttia, kun Johanna Haapala iski Reetta Piiroisen syötöstä maalin ajassa 01:55. Kauaa ei Valo kuitenkaan ehtinyt johtoasemasta nauttia, kun vastustajan Neea Kiiveri sujautti pallon maaliin päästyään yksin maalivahti Emmi Aholan kanssa vastakkain reippaan neljän minuutin pelin jälkeen.

Tämän jälkeen Valo kuitenkin ryhdistäytyi puolustuksen kanssa ja Emmi Ahola nappasi useita nättejä koppeja, joten toisesta erästä muotoutuikin Valon erä. Valo teki kaksi komeaa maalia erän puolessa välissä. Molempien arkkitehtina toimi kukas muukaan kuin Viivi Laitinen – ensin Johanna Haapalan ja sitten Ella Markkolan syötöstä. Kolmannessa erässä Valo sai vielä muutaman hyvän maalipaikan, mutta Leppä ei päästänyt Valoa helpolla. Tiivis viisikkopelaaminen takasi kuitenkin Valolle 3-1 voiton ja kaksi pistettä oli meidän!

Valon toinen peli Suolahden Urhoa vastaan oli turnauspäivän viimeinen ottelu ja paikalle oli saapunut mukavasti yleisöäkin. Ottelussa seikkailtiin jälleen päästä päähän ja vauhdikkaaseen pelitapaan tottunut Urho pisti karvauksellaan Gissat tiukille varsinkin oman pään hyökkäyksiinlähdöissä. Valo joutui alivoimalle heti pelin alkuminuuteilla, mutta alivoima toimi hyvin ja oma maali saatiin pidettyä puhtaana.

Urhon tehty työ palkittiin kuitenkin toisen erän alussa, kun Urho iski ottelun avausmaalin ajassa 16:13. Valo ei tästä kuitenkaan tapansa mukaan lannistunut, vaan tasoitusmaali nähtiin vielä toisen erän loppupuolella, kun tehokaksikko Reittu-Sinkkonen iski tasoituksen, maalintekijä Essi Reittu Meiju Sinkkosen syötöstä. Kolmannessa erässä Valolla oli useita maalipaikkoja, mutta pallo ei vaan löytänyt tietään vastustajan verkkoon ja ainakin kolme (lievästi sanottuna turhauttavaa) tolpan kilahdustakin kuultiin. Gissat pääsivät vielä pistämään ykkösYVnippunsa kentälle ottelun lopussa, kun vastustaja otti vajaa kaksi minuuttia ennen loppua jäähyn, mutta voittomaalia ei tällä kertaa saatu aikaiseksi. Ottelu päättyi siis tasan 1-1.

Päivän saldona valolaisille 3 pistettä ja mukava nälkä seuraavaa turnausta varten. Valo siis sarjataulukossa kolmantena, pisteen päässä piikkipaikalta! Seuraavan kerran Valon Gissat voi bongata sunnuntaina 2.12. Killerin Liikuntakeskus Buugilla, kun klo 12:00 pelataan Lievestuoreen Kisaa vastaan jo toistamiseen tällä kaudella. Pistäkäähän päivämäärä kalentereihin ylös!

Copyright © 2016 Jyväskylän Valo