Banneri
  etusivuuutisetPesisjunioritpesiskoulumuu toimintagalleriayhteystiedot

 

Lämmintä Joulun aikaa ja hyvää Uutta Vuotta 2012

Ote kaupungin www-sivuilta

Joulu tulee vapaaehtoisvoimin Keljon pitkäaikaishoidon osastoille

Jyväskylässä Keljon pitkäaikaishoidon osastoilla valmistaudutaan joulun viettoon monin ohjelmanumeroin. Keskeinen osa jouluvalmisteluissa on vapaaehtoisilla toimijoilla, jotka levittävät joulumieltä osastoille erilaisin ohjelmanumeroin.

Joululaulujen jälkeen eri osastoilla nähdään vapaaehtoinen joulupukki Jyväskylän Valosta, joka käy asukkaille jakamassa Pandan lahjoittamia makeisia neljänä päivänä ennen joulua. Vapaaehtoistyö saa kiitosta pitkäaikaishoidon asukkailta ja henkilökunnalta

Kulunut vuosi on Euroopan vapaaehtoistyön teemavuosi. Teemavuoden aikana on tuotu esille vapaaehtoistyön yhteiskunnallista merkitystä ja kannustettu entistä useampia osallistumaan siihen. Jyväskylän seudun vapaaehtoistoimintaa järjestävien yhteisöjen verkostovalikon järjestämien tempausten myötä on mm. uusia ulkoiluttajia löydetty pitkäaikaishoitoon.

Uusia toimijoita kaivataan jatkossakin, toiminnasta voi lukea lisää osoitteesta: http://www.jyvaskyla.fi/vapari.

 

Jyväskylän Valon pikkujouluissa Tikanmajalla 26.11.2011 palkitut

PESÄPALLO

Naiset

Ulkopelaaja Heidi Valtanen

Sisäpelaaja Jenna Moilanen

Kauden pelaaja Saija Koski

Miehet

Ulkopelaaja Vili Liponen

Sisäpelaaja Jirka Moilanen

Kauden pelaaja Mikko Watia

KAUKALOPALLO

Puolustaja Toni Lavia

Hyökkääjä Anssi Moilanen

Kauden pelaaja Mikko Lähteelä

LENTOPALLO

Vuodenveteraani lentopalloilija

Viljo Manninen

PETANQUE SINGELI

1. Ari Holmalahti

2. Antero Raatikainen

3. Pekka Lähteelä

PETANQUE DUBBELI

1. Erkki Metsä-Jarkko Mättäri

2 .Marita Penttinen-Kari Penttinen

3. Kai Paananen-Pekka Lähteelä

VUODEN JUNIORIVALMENTAJA Niko Lehti

VUODEN TALKOOLAINEN Olli Karppanen

VUODEN VALOLAINEN Pentti Kytönen

 

YRTTISUON PARKKI-AREENA KUULUMISIA

Valon naisjoukkue pelaa suomisarjassa ensi kesänä nuorekkaalla ilmeellä ja pyrimme kokoamaan joukkueen jyväskyläläisistä pelaajista. Toki vieraspaikkakuntalaiset ovat tervetulleita joukkueeseen. Tavoitteena on nousta ykköspesikseen ensi kautena. Valon miesjoukkue pelasi tänä kesänä maakuntasarjan keskilohkossa sijoittuen toiseksi. Jännittävät pesäpallopelit jatkuvat ensi kesänä Parkki-areenalla, Yrttisuolla.

Keskitämme toimintaamme nuorisotoimintaan ja sen jatkamiseen pesäpalloilun saralla. Ensi kesänä on tarkoitus perustaa myös juniori-ikäisistä pesäpallojoukkue, ja pesiskoulu jatkaa toimintaansa Kuokkalan alueella.

Seuran pesäpallo ja muu toiminta jatkuu sisätiloissa, kun Yrttisuo siirtyy pikkuhiljaa talviurheilulajien käyttöön.

Valon pesiskausi on ohi ja kiitämme tukijoitamme kaudesta.

Valon johtokunta

 

Jyväskylän Valo hyvän mielen lähettiläänä

Jyväskylän Valosta kaksi aktiivista vapaaehtoista avusti Jyväskylän kaupungin pitkäaikaishoidon osastojen viiden ja kuuden työntekijöitä järjestämään virkistysiltapäivän torstaina 11.8.2011. Aamu aukeni aurinkoisena, kuten Valolaisille sopiikin, kun he pakkasivat grillin kyytiin ja suuntasivat kohti Kinkomaan sairaalaa. Grilli viritettiin kuumaksi. Makkarat ja mehut maistuivat asukkaille ja potilaille, kun valolaiset musiikin tahdittamana paistoivat makkaraa ulkoilupäivän kunniaksi. Musiikista vastasi Niko Saloheimo.

Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus oli saada pitkäaikaishoidon asukkaita ulkoilemaan ja näin tehdä heidän päivästään iloinen ja virkistävä. Mukaan ulkoilemaan ja grillattuja makkaroita maistelemaan pyydettiin myös tutkimus- ja kuntoutusosasto 27:n potilaita ja henkilökuntaa.

Valon tempaukset vapaaehtoistoiminnassa jatkuvat - siitä tuonnempana.

Sairaalan henkilökunta on kysynyt omaisilta luvan kuvamateriaaliin, koska asukkaat on kuvassa tunnistettavissa.

Kuvan ottanut Kinkomaan sairaalan henkilökunta.

 

Iltatähdessä laulettiin ja grillattiin  

Moni jalka taputti lattiaan, käsi piirsi kaarta tahdille ja silmiin syttyi tähtiä, kun Iltatähdessä vietettiin keskiviikkona 14.9.11 musiikkituokiota. Jyväskylän kaupungin pitkäaikaishoidon osasto kahdeksan, kotoisammin Iltatähden, musiikkivieraana esiintyi Niko Saloheimo, musiikkialan ammattilainen. Hän laulatti vanhuksilla niin tuttuja klassikoita kuin iskelmiäkin.

Musiikki nosti mieliin hyviä muistoja. Korpilahdella on oma-aloitteinen osasto, jossa käy vierailijoiden ja esiintyjien lisäksi myös osaston omaksi tuntevia ystäviä. Hyvä perushoito ja asukkaiden ystävällinen kohtelu ovat laitoshoidossa tärkeintä. Päivät ovat kuitenkin pitkälti samanlaisia aamu-, päivä- ja iltatoimineen, joten vierailijoiden ja omaisten käyntien tuoma rutiinin katkos on tervetullutta. Koska säiden haltija oli järjestänyt keskiviikoksi sadekuuropäivän, musiikkihetki pidettiin sisätiloissa.

Vapaaehtoiset grillimestarit, Erkki Metsä ja Olli Karppanen, Jyväskylän Valosta grillasivat makkaraa musiikkiohjelman päätteeksi.

Lähde: Korpilahti-lehti 2011

kumppanit












Kuntomaailma



Hartwall


Jyv�s-Parkki

Summassaari

S-Market

TUL